Siinä se nyt vihdoin on! Monta revittyä lakanaa, pari katkennutta virkkuukoukkua ja monta kipeytynyttä sormenpäätä on takana, ja pitsimattoni on valmis!

Kuvat ovat huonoja, myönnän sen, mutta opettelen valokuvauksen joskus sitten eläkkeellä, kun ei ole enää työtä haittaamassa vapaa-aikaa...

Olen lopputulokseen kohtuullisen tyytyväinen. Lakkariin jäi ainakin virkkaus- ja kuteittenleikkuuinnostus. Vielä minä pystytän äidin kangaspuut jonnekin ja kudon iloisenräiskyvän maton ihan itse leikatuista ja sommitelluista kuteista!

Tämän maton ohje jäi mieleeni kummittelemaan heti, kun sen näin. Olen kiitollinen sille Suuren Käsityölehden 6-7/2007 mattoliitteen suunnittelijalle, joka mallin oli saanut aikaan.

Tässä virkkausinnostuksessa ei tiedä, vaikka tästäkin joskus tulisi valmista:

Pitsiliinoja olen jo pitkään haalannut kirppareilta. Nyt aloin yrittää jotain myös aivan itse. Äidin vanhan käsityökirjan ohjeella se toivottavasti joskus valmistuu, tämänhetkinen mökkikäsityöni. Siellä se odottaa, että hoviaan yksin hallitseva prinsessa suvaitsee saapua työtään jatkamaan. Pitsiunelmia tarvitaankin, kun varjoisen mökinpihan ikkunasta avautuva maisema on vielä pitkään melkoisen lohduton.

Pitsimatto toivottavasti saa seuraa näistä:

Pellavaiset pikkuliinat, ja vähän isommatkin, toivottavasti saavat joskus muotonsa päiväpeitteenä. Näkisittepä, millaisia suunnitelmia minulla on tuon kasan varalle! Ei oikein raskisi edes aloittaa tekemistä, kun pelkää, ettei lopputulos ehkä sittenkään ole yhtä ihana kuin sen päässään kuvittelee.